Siikojentuijotusreissu

Joka sisälsi suht leppoisan automatkan jälkeen julmettua kuorohuutoa jo ovesta sisään tullessa: "mua pelottaa, vie mut pois täältä, haluan ulos, apuaaaa!!". Ja minä kun kuvittelin että lapsukaiset tykkäisi Sea Lifesta :) Kerrankos sitä metsään menee. 

Pientä taivuttelua, lapsi syliin, yritys portaita ylös.
Lapsi: "Äitiii, mua pelottaa, en haluu mennä tonne, vie mut pois!"
Minä: " Ei täällä oo mitään pelottavaa, kato nyt miten söpö kilppari tossa seinällä kuvassakin on."
Lapsi: "Ei oo söpö, ihan ruma, vie mut pois täältä, haluun ulos!"
Minä: "Pidä silmät kiinni vaan, mä suojelen sua.
Lapsi: "Eiiiii!!"
Tässä vaiheessa päätin hakea vähän vauhtia alakerrasta josko iskä ja pikkusisko olisivat vielä olleet näkyvissä, mutta pirulaiset olivat napanneetkin hissin kun pienempi pelkäsi sinisiä portaita vielä enemmän. Joo-o.. No, ehkä se kovalla raikuva pahaenteinen musiikki teki osansa porraskäytävän pelottavuuteen.

Eipä siinä auttanut kuin puristaa lapsukainen syliin ja 12kg ylipainon kanssa pinkoa portaat (4 erillistä settiä tasanteineen I might add..) ylös. Päivän kuntoilut tuli tällä reissulla, ei tartte paljon lenkille lähteä..

Huh. Yläkerrassa olevaa akvaariota ei tarvinnut pelätä, niiden fisujen kanssa sopi jopa kaveerata. Saatiin liput ostettua ja leimat käteen, vielä vessapaussi ja kohti seikkailua. 

Hissit on normaalisti aivan superhienoja kapistuksia joissa tapellaan siitä kuka saa painaa nappia. Tällä kertaa aivan tavallinen hissi herätti suuren paniikin x2, sisään ei meinattu edes uskaltaa. Vaan enpä tiennyt mitä odottaa kun ovet aukesivat alakerrassa :D Suoraan ovien edessä oli todella kovaan ääneen soliseva vesiputous, huminaa ja musiikkiakin taustalla, hämärää ja kosteaa, paljon kasveja, ja tietenkin kirkumista, paniikkia, hissin takaseinään painautuvia hysteerisiä pelkääviä lapsia.

Onneksi ensimmäisessä altaassa oli tarpeeksi pieniä söpöjä kilpikonnia joita pystyi jossain määrin tervehtimään, pieni huutoa muistuttava naurahdus(?) tuli jopa toiselta kun huomasivat kilppareiden rakentaneen itsestään kasan. Sitten pitikin taas pelätä oikein kunnolla :) 

Huudon, paniikin, tärinän, itkun, lukuisten pyyntöjen poistua, sekä noin 5m kuljetun matkan jälkeen isompi reipastui ja alkoi jopa pitää näkemästään. Pienempikin rohkaistui tuijottelemaan noin kymmenettä akvaariota, jossa oli suloisen pieniä ja värikkäitä kaloja, suosikkisiiat (joiden luokse palattiin vielä monen monta kertaa). 

Tikkarit reissun päälle tietenkin kruunasi koko retken, taisi lapsena itselläkin olla Lintsi-reissun kohokohta :D On muuten eri vänkää ja fiksuutta pistää kaikki pihalle lappaavat kulkemaan Sea Life -myymälän läpi, tikkaritkin tarttuivat matkaan lähinnä lohdutuspalkintona hienosta suorituksesta hylätä sylillinen jo henkisesti adoptoituja uusia kavereita, pehmohaita, mustekaloja, rauskuja, ahvenia ja haukia (joista osa löytyy jo kotoa, mutta tietenkin jokainen pikkutyttö tarvitsee kolme samanlaista, hieman erikokoista pehmohaukea?).

Kokonaisuudessaan pienet uskalikot (onko tämä Harry Potter sana?) myönsivät kuitenkin pitäneensä siioista, vaikka vähän pelottikin. Rankka reissu.. Varsinkin vanhemmille. Parkkipaikalle kävellessä kysyttiin oliko hauska reissu. Ensimmäinen vastaus oli napakka Ei. Onneksi se siitä iloksi muuttui ja seuraavalla kysymyksellä vastaus oli jo muuttunut positiivisempaan, vaikka moneen kertaan on pitänyt muistuttaa että siiat pelotti kauheesti!

Eri söpösiä meriheposia jotka takertuivat ruohotuppoonsa kuin viimeiseen oljenkorteen konsanaan.