Lisää myytäviä

Tällä kertaa setvitty helmilaatikoita ihan vähän. Lasihelmiä siis tulee myyntiin Helmetin kirppikselle.

Kadonneen kaverin metsästys

Perhettämme kohtasi joitain aikoja sitten tragedia. Perheen nuorempi jäsenistö omistaa valvoja-ankan sekä kaverinsa sammakon. Eräänä kauniina kesäisenä päivänä lapset rakkaat päättivät lähteä mummolaan valvoja-ankka ja sammakko kaulaan kauniisti kieputeltuina.

Kieputteluthan eivät jostain kumman syystä kestäneet kovin hyvin nuorison rajuhkossa käytössä, ja lopputulos oli, että sammakko roikkui hyvin pitkän kielen varassa vihreässä vahanauhassaan, kun taas valvoja-ankasta oli jäljellä kaunis keltainen muisto vain ja lapsella kaulassa tyhjä nauha.

Hätä oli suuri ja itku vuolas kun hävikki huomattiin. Valvoja-ankkaa etsittiin armeijan ja vapaaehtoisten voimin, kuljettiin askeleita taaksepäin ja mietittiin onko hän jäänyt paikkaan edelliseen vaiko nykyiseen. Ongelmaksi koitui se, että joukkio oli ehtinyt jo siirtyä mummolasta toiseen, eikä kenelläkään ollut tarkkaa muistikuvaa valvoja-ankan viimeisimmästä näköhavainnosta.

Neuvokas äitihahmo ymmärsi hyvin pian ottaa puhelimen käteen ja tiedottaa edellisen mummon tilanteesta, joka neuvokkaana äitihahmona itsekin muisti heti nähneensä kadonneen keltaisen lapsen kaulassa hiekkalaatikkoa sulkiessa. Hiekkalaatikolle johti mummon tie vielä puhelun aikana, ja nopeasti varmistui valvoja-ankan pelastuminen pressun alta. Kaulaa myöten se oli jo hiekkaan hautautunut, mutta urhea mummo säästi sen ikuiselta maa-ainekseen hukkumiselta.

Lapsen riemu oli lyhytaikainen äitihahmon ilmoittaessa rakkaan ystävän löytymisestä, sillä ongelmaksi tarjoutui yli päivän pitkä odotusaika ennen ankkatoverin noutoa, ilkeä äitihahmo kun samaan hengenvetoon ilmoitti ettei ajosuunta ole edelliselle mummolle päinkään, vaan kotiin suunnataan ankkaa murehtimaan, joka mummon hyvässä hoidossa pärjää loisteliaasti siihen kun lapsen kanssa tiet taas yhdistyvät. 

Onneksi tämän ikäiset unohtavat nopeasti. Niin tehokkaasti ettei valvoja-ankkaa seuraavalla kerralla muistettu laisinkaan. Isähahmo onneksi oli astetta neuvokkaampi ja löysi ankkakumppanin taskustaan perheen kotiutuessa. Äitihahmo taas paranteli sekä kovia kokeneen valvoja-ankan että kumppaninsa sammakon kiinnitystä pienten ihmisten valitsemiin nauhoihin. 

Sammakko kieputtautui entistä tehokkaammin hopeoituun lankaan, joka turvallisuussyistä kulkee hänen vatsansa alta ja kiertää moneen kertaan itsensä ympäri, varmistaakseen pysyvyytensä matkassa mukana.

 


Pesän suojissa piilossa, traagisen koettelemuksen jälkeen. Olihan hänkin vähällä kadota, niin heikoksi alkoi elämänlanka käydä metallin venyessä.















Pois voi myös tarpeen tullen loikata, vatsan alla loisteliaasti loistaen uudenkarhea turvaköysi, joka varmistaa sammakon ja lapsen yhteisen matkan jatkumisen hieman pidempään.

 
Valvoja-ankka taas pysyttäytyi tutussa kullatussa, se kun hänen herkkään hipiäänsä paremmin sointuu. Näkyvyyttä ajatellen, ja ehkä hieman myös kaikkea sitä pään kautta katoavaa lämpöä, ankkeli otti hatun päähänsä, kun nyt sai kerrankin uudistautua ja koristautua.

Tyytyväisenä hän kiersi päälleen turvaksi ja alleen pesäksi kasan metallilankaa, jonka avulias äitihahmo yritti asetella niin, että se kovempaakin repimistä kestää. Nähtäväksi jää miten kauan ankka matkassa jatkaa. Toiveet ovat korkealla, tosin edellistä, noin 4h matkaa ennen katoamista saattaa olla vaikea päihittää.



Ankkeli istuu pesänsä päällä, tai no, makaa tällä hetkellä, traumatisoituneena ressukka kovista koettelemuksista. Pahoittelen epätarkkaa kuvaa oikealla. Liian hämärää.












Kaverukset olivat iloisia jälleennäkemisestä. Pitkäksi aikaa heitä ei viitsi erottaa, tulee kovin kova ikävä. Nyt nukkuvat sopuisasti yhdessä työpöydällä. Piilottanen korulaatikkoon turvaan, vai uskaltaisinkohan antaa jo pikkuihmisille takaisin menoon mukaan?

Sorminappi

Nyt on pakko myöntää, etten todellakaan ole varma olenko julkaissut tämän joskus kauan sitten. Selailin jonkin matkaa taaksepäin postauksiani enkä törmännyt tähän, mutta mitäpä sekin nyt sitten tarkoittaa.

Sormus on tehty jo kauan sitten. Se on ehkä ainut onnistunut kieputettu sormus. Kivi istuu kivasti sormeen, kaunis yksittäinen nappi piti käyttää hyödyksi ja mikäpä parempi kuin sormus, jossa ei ole kiven lisäksi mitään muuta. Tämä oli jotain jaspista, muistelen joskus tilanneeni näitä muutaman kappaleen ihan kotimaisesta helmikaupasta. Jokunen kaverinsa löytyy yhdestä kaulakorusta jolle olen myös miettinyt muodonmuutosta.

Kivi on aivan älyttömän kaunis. Impression jaspista olisiko? Mikäköhän se mahtaa suomennettuna olla.. Ai miten kauniisti törröttää kuparinen langanpää alemmassa kuvassa. Onko kaikille nyt ihan selvää ettei tässä taloudessa käytetä tyyriitä hopeoita :D

Kovasti on taas ideoita, prosessissa. Toteutus uupuu aivan täysin. Pakko järjestää oikein suunniteltua aikaa askartelulle korujen parissa, muuten ei tästä tule kohta yhtään mitään. Materiaaleja tulee hamsteroitua lisää kilokaupalla koko ajan vaikka ja miltä mantereelta, mutta korujen toteuttaminen? Jaa-a, siinäpä onkin sitten aivan eri juttu..

Kiitos te ihanat ihmiset jotka tuossa juhannuksena ja aiemmin kevensitte korutaakkaani hieman, vielä on paaaaljon lähdössä pois tästä kämpästä, että kiinnostuneet tätäkin kautta viestiä vaan :) Olen niin huono pääsemään eroon valmiista tuotoksista kun en niitä yleensä aktiivisesti missään markkinoi, mutta ehkä tätäkin puolta täytyy alkaa parantamaan. Omassa käytössä oleva valikoima on kuitenkin niin pieni ja halu tehdä kaikkea erilaista suuri, että on vaikea saada pelkille tutuille tungettua kaikkea.



 

Sormuksia

Pakko nyt jotain yrittää saada pitkästä aikaa julkaistua. Materiaalihankintoja on tullut tehtyä viime aikoina aivan järjettömiä määriä. Siis puhutaan vähintäänkin kohtuuttomista määristä.. Lopputuotteita ei kuitenkaan ole valmistunut.. no.. pitkään aikaan. Jotenkin inspis on ihan hukassa. Otan kivoja helmiä käteen, näen minkälaisen korun niistä haluaisin, mutta en jaksa tehdä asialle mitään. Tuntuu liian haastavalta aloittaa koska se vaatii jotain muutakin kuin helmien asettelua kivannäköisiin riveihin. *Huokaus*

Tässä nyt kuitenkin näitä vanhempia tuotoksia. Sormuksiakin olisi kauheen kiva tehdä, mutta jotenkin koskaan ei ole täysin oikeanlaista pohjaa mitä haluaisi käyttää, tai metallilanka ei vääntelehdi yhteistyökykyisesti haluttuun suuntaan. Olen siis vain saamaton, laiska, tai tosi pahasti korujumissa. Olen ajatellut aloittavani oman henkilökohtaisen 'koru päivässä' haasteen (johon tietenkin muutkin ovat kannustettuja tarttumaan!), mutta en ole sitäkään saanut aikaiseksi korkata. Voiko taas hankalampaa olla?! Jonkinlaisen swapin sitä varmaan tarttis etät olisi "pakko" inspistellä itsensä liikkeelle edes kerran..

Ylhäällä: Hopeoituun metallilankaan kieputettu foliolasihelmi. Ihana yksilö joka piti tuoda esille ympäristössä joka korostaa hänen ainutlaatuista kauneuttaan.

Oikealla:
Hopeoidussa metallilangassa yksi ylimääräiseksi jäänyt keltainen lasihelmi, äidin kauniista korusta purettu ja uusi elämä lahjoitettu. Tämä uudistettu versio kaulakorusta lähti joskus pari vuotta sitten siskontytön matkaan.


Alhaalla sormus, johon on ohuella metallilangalla kieputeltu lukuisia pikku kristalleja ja lasihelmiä. Antiikkimessingin värinen pohja sopii värimaailmaan.