keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Hävyttömän pitkä tauko..

On se hankalaa kun elämä haittaa harrastuksia. Työt, ketä sellainenkin palvelee.. Mitään uutta ei ole syntynyt pitkiin aikoihin, vaikka ideoita on vaikka kuinka paljon, kaikki vain toteutusta vailla. No okei, jotkut kieltämättä vaativat vähän enemmän panostusta, pitää oikeasti opetella jotain uutta, mutta mutta. Kaikkea pitää kokeilla :)

Teemanamme kuvakollaasissa tänään helmiäislasihelmet. Jälkimmäisessä setissä niitä nyt ei montaa esiinny, mutta muutama kuitenkin.

Nämä pastellinsävyiset helmet ovat tosi suloisia, melkein ällöttävän söpöjä. Onneksi tummemman punaruskea tuo hieman jotain "särmää". Helmet ovat ihanan isoja, olisivatko jopa 10mm. Lyhyehkö koru istuu tosi nätisti kaulalle. Erottelijoina vain suht värittömiä siemenhelmiä.


Rannekoru ei miellytä itseäni ollenkaan. Se on ensinnäkin turhan epätasapainoinen, toisekseen hieman liian pitkä itselleni. Uusiksi menee kunhan tuohon jaksaa paneutua. Materiaalilisänä rannekorussa (kun helmet loppuivat kesken..) ruusukvartsia kahdessa koossa. Värien puolesta sopii, kaikki muu sitten tökkiikin..


Kylläpäs jälkimmäisessä kuvassa häviääkin värit pahasti. Vaaleanpunaista ei erota ollenkaan omana värinään. No, ensimmäisessä näkyy hyvin.

Tämä seuraava setti ei syntynyt setiksi, vaan kaulakoruksi muutaman hassun helmiäislasihelmen ympärille. 



Kuukausia myöhemmin seurasi kaksi rannekorua joita voi pitää yhdessä tai erikseen. Vaikka pyöreät ja neliskanttiset millefiorihelmet näyttävät samanvärisiltä, ne eivät ihan sitä ole. Kuviot ovat myöskin erilaiset. Eipä tuo haittaa, hyvin sopivat mielestäni silti rannekorut yhteen.


Kaulakorussa oli välihelminä isoja siemenhelmiä, mutta rannekoruihin laitoin tekeleiden välissä hankittuja suloisen hailakan oransseja pikku kristalleja. Tekisi mieli purkaa kaulakorukin ja vaihtaa vain välihelmet..

Hävyttömän epätarkka kuva tämä yritys kapturoida molemmat rannekorut yhtaikaa. Liian valoisassa kun kuvaa, ei näe ennenkuin koneella mikä kuva on millään tavalla julkaisukelpoinen. Tämä ei ollut. Mutta koska söpö fokusperhonen on tarkka, sekä näemmä peräti kristallit sen ympärillä, pääsee hän nyt näkyviin. Toinen rannekoru on siis pelkkiä neliöitä, toisessa keskellä yksi metalliperhonen.


Koko setti. Erottaa tuosta kai hieman eroa kuvioissa, sekä ainakin osittain sävyeroa millefiorihelmien välillä. Pyöreät ovat hieman oranssimpia, neliöt kellertävämpiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti