Sokerointia vol.2

Nyt ne on tarpeeksi pitkät.. Ei, odotetaan vielä päivä tai pari. Tänään! Ei, nyt ei ole tarpeeksi aikaa, huomenna..

Tänään viimein kerätty tarpeeksi rohkeutta. Todella syvä huokaus ja uusi yritys.

Tökötistä tuli ensimmäisellä sulattamisella kivan tasaisen jämäkkää ja samalla palalla pystyi nyhtämään yli puolesta säärestä karvat suht siististi pois. Seuraavan palan otin kahtena osana, jätin toisen odottamaan pöydälle kun käytin ensimmäistä ja vaihdoin kun ensimmäinen alkoi pehmetä liian juoksevaksi. Revin ensimmäisen palan voipaperista niin että paperia jäi sokeriin kiinni. Mahtaakohan vaikuttaa tarttumiskykyyn..? Ensimmäinen pala takaisin käyttöön toisen mentyä liian mössöksi muhjuksi. Pystyi sitä vielä hetken käyttämään. Ehkä noin 7 kappaletta karvoja irtosi..

Paljonkohan sitä sokeria yhteensä meni.. Sen verran että purkkiin jäi ehkä yhteen tai kahteen palaan materiaalit? Eli meikäläisen kulutuksella tarttee varmaan hommata seuraava purkki ennen seuraavaa kertaa.. Toisaalta, tekniikka kyllä kehittyy koko ajan, loppua kohti huomasi että meni huomattavasti sujuvammin ja nopeammin, että kenties nopeuskin kasvaa ja sitä myöten töhkän kulutus vähenee. Hah, I wish :)

Mutta pakko vielä kehua että se tekniikka alkoi kyllä kehittyä loppua kohti yllättävän hyvin. Menihän siinä varmaan yhteensä 2h joten aikaa harjoitella ainakin oli.. Prkl.. Mutta, jotta tulos ei olisi turhan laiha, sain käsiteltyä paitsi kintut, myös kainalot. Jei :) Oli muuten paljon helpompaa (jopa vasemmallakin kädellä) sokeroida kainalot kuin sääret. Mistäköhän ihmeestä moinen mahtaa johtua? 

Hillittömän mittaisen operaation päätteeksi kainalot ovat suhteellisen hyvän näköiset, mitä nyt vähän arat.. Myös oikeasti sileän tuntuiset (ja toivottavasti myös näköiset..)! Sormet punoittaa ja ovat vähän arat kaikesta repimisestä, mutta eiköhän nuokin toivu. Sääret ovat vähän pilkukkaammat ja piikikkäämmät, lyhyttä karvaa kasvaa ikävän huonossa vaiheessa, oli mahdoton saada sokerilla tai pinsettiviimeistelyllä pois (en millään jaksanut enää irtokarvojen takia uutta mössömassaa venytellä), mutta näyttävät huomenna varmasti(?!) tarpeeksi siisteiltä ja ainakin tarpeeksi karvattomilta että kehtaa laittaa jotain muuta kuin mummopolvisukat ja pitkät housut päälle.

Tämän ajatuksen myötä tuli niin lämmin kouluaikainen fläsäri että pakko jakaa. Koulun keittäjät olivat ainakin omassa lapsuudessani/nuoruudessani sellaista vähän huolettomamman oloista sakkia, eikä siinä mitään pahaa. Mutta. Joskus mennään siinäkin hieman turhan pitkälle, tai ehkä tämä oli joku kulttuurillinen juttu.. Yläasteella ollessani kouluun tuli uusi keittäjä. Ihan mustat hiukset, tuli vaikutelma erilaisemmasta etnisestä alkuperästä. En koskaan kuullut hänen puhuvan joten en tiedä mikä suomen osaamistasonsa oli. Hän oli joka tapauksessa nopeasti surkuhupaisan kuuluisa oppilaiden keskuudessa karvojensa takia. Hänellä oli aina valkoiset ohuet sukkahousut, joista näkyi läpi todella tuuhea, paksu, musta säärikarvoitus. Joka kerta kun ruuasta löytyi karva, joku kirkui "yääk, mun safkassa on Almazon säärikarva!". En edes tiedä tiesikö kukaan naisen oikeaa nimeä, jostain syystä häntä Almazoksi sanottiin. Anteeksi nyt kovasti jos jostain syystä itsesi tunnistat, ei me millään pahalla tarkoitettu, teinit vaan.. no.. on :) 

Vinkkinä kaikille karvoituksestaan kärsiville kuitenkin; ei se kotisokerointi kovin vaikeaa ole loppupeleissä kun vähän jaksaa harjoitella. Jos siitä turkistaan siis eroon edullisesti vaikeimman kautta haluaa.. Köyhien hommaa, prkl.. Ja pihien.. Jos mä muutun rahaksi, heitän roskikseen moiset mössöt ja käyn hienostorouvana kosmetologilla kerran kuukaudessa sokeroimassa itseni karvattomaksi ilman vaivaa itselle. Nih!