Kieputteluthan eivät jostain kumman syystä kestäneet kovin hyvin nuorison rajuhkossa käytössä, ja lopputulos oli, että sammakko roikkui hyvin pitkän kielen varassa vihreässä vahanauhassaan, kun taas valvoja-ankasta oli jäljellä kaunis keltainen muisto vain ja lapsella kaulassa tyhjä nauha.
Hätä oli suuri ja itku vuolas kun hävikki huomattiin. Valvoja-ankkaa etsittiin armeijan ja vapaaehtoisten voimin, kuljettiin askeleita taaksepäin ja mietittiin onko hän jäänyt paikkaan edelliseen vaiko nykyiseen. Ongelmaksi koitui se, että joukkio oli ehtinyt jo siirtyä mummolasta toiseen, eikä kenelläkään ollut tarkkaa muistikuvaa valvoja-ankan viimeisimmästä näköhavainnosta.
Neuvokas äitihahmo ymmärsi hyvin pian ottaa puhelimen käteen ja tiedottaa edellisen mummon tilanteesta, joka neuvokkaana äitihahmona itsekin muisti heti nähneensä kadonneen keltaisen lapsen kaulassa hiekkalaatikkoa sulkiessa. Hiekkalaatikolle johti mummon tie vielä puhelun aikana, ja nopeasti varmistui valvoja-ankan pelastuminen pressun alta. Kaulaa myöten se oli jo hiekkaan hautautunut, mutta urhea mummo säästi sen ikuiselta maa-ainekseen hukkumiselta.
Lapsen riemu oli lyhytaikainen äitihahmon ilmoittaessa rakkaan ystävän löytymisestä, sillä ongelmaksi tarjoutui yli päivän pitkä odotusaika ennen ankkatoverin noutoa, ilkeä äitihahmo kun samaan hengenvetoon ilmoitti ettei ajosuunta ole edelliselle mummolle päinkään, vaan kotiin suunnataan ankkaa murehtimaan, joka mummon hyvässä hoidossa pärjää loisteliaasti siihen kun lapsen kanssa tiet taas yhdistyvät.
Onneksi tämän ikäiset unohtavat nopeasti. Niin tehokkaasti ettei valvoja-ankkaa seuraavalla kerralla muistettu laisinkaan. Isähahmo onneksi oli astetta neuvokkaampi ja löysi ankkakumppanin taskustaan perheen kotiutuessa. Äitihahmo taas paranteli sekä kovia kokeneen valvoja-ankan että kumppaninsa sammakon kiinnitystä pienten ihmisten valitsemiin nauhoihin.
Sammakko kieputtautui entistä tehokkaammin hopeoituun lankaan, joka turvallisuussyistä kulkee hänen vatsansa alta ja kiertää moneen kertaan itsensä ympäri, varmistaakseen pysyvyytensä matkassa mukana.
Pesän suojissa piilossa, traagisen koettelemuksen jälkeen. Olihan hänkin vähällä kadota, niin heikoksi alkoi elämänlanka käydä metallin venyessä.
Pois voi myös tarpeen tullen loikata, vatsan alla loisteliaasti loistaen uudenkarhea turvaköysi, joka varmistaa sammakon ja lapsen yhteisen matkan jatkumisen hieman pidempään.
Valvoja-ankka taas pysyttäytyi tutussa kullatussa, se kun hänen herkkään hipiäänsä paremmin sointuu. Näkyvyyttä ajatellen, ja ehkä hieman myös kaikkea sitä pään kautta katoavaa lämpöä, ankkeli otti hatun päähänsä, kun nyt sai kerrankin uudistautua ja koristautua.
Tyytyväisenä hän kiersi päälleen turvaksi ja alleen pesäksi kasan metallilankaa, jonka avulias äitihahmo yritti asetella niin, että se kovempaakin repimistä kestää. Nähtäväksi jää miten kauan ankka matkassa jatkaa. Toiveet ovat korkealla, tosin edellistä, noin 4h matkaa ennen katoamista saattaa olla vaikea päihittää.
Ankkeli istuu pesänsä päällä, tai no, makaa tällä hetkellä, traumatisoituneena ressukka kovista koettelemuksista. Pahoittelen epätarkkaa kuvaa oikealla. Liian hämärää.Kaverukset olivat iloisia jälleennäkemisestä. Pitkäksi aikaa heitä ei viitsi erottaa, tulee kovin kova ikävä. Nyt nukkuvat sopuisasti yhdessä työpöydällä. Piilottanen korulaatikkoon turvaan, vai uskaltaisinkohan antaa jo pikkuihmisille takaisin menoon mukaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti